Lanit

Pesisfestivaalien lanit 12.–13.7. klo 20.00–08.00.

Osana vuoden 2024 pesisfestareita järjestetään ensimmäistä kertaa videopelitapahtuma eli lanit! Lanien ideana on, että osallistujat tuovat omat pelikonsolinsa tai tietokoneensa ja pelaavat yhdessä ja erikseen pelejä läpi yön.


Yleistä tietoa

Ikäraja laneissa on 13-vuotta. Alle 18-vuotiaan osallistujan huoltajan yhteystiedot säilytetään tapahtuman ajan. Tapahtuman järjestäjillä on oikeus ja velvollisuus poistaa osallistuja paikalta, mikäli osallistuja rikkoo sääntöjä.


Aikataulu

Tapahtuma alkaa perjantaina 12.7. klo 20.00 ja päättyy lauantaina 13.7. klo 08.00. Kello kahdeksaan mennessä omat tavarat tulisi purkaa.


Osallistumismaksu ja ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen suoritetaan sähköisesti alla olevan linkin kautta. Peruspaikka 20 € (ilmoittautuminen), Premium-paikka 25 € (ilmoittautuminen).


Ruoka

Koska yö on pitkä, kannattaa mukaan varata omia eväitä. Paikalla on mikroaaltouuni käytettävissä. Mikäli halukkaita löytyy riittävästi, voimme tehdä yhteispitsatilauksen noin klo 10.00 pitseria MY-Lindasta. Kioskissa tarjolla muun muassa limsaa, karkkia, sipsiä ja kahvia.


Tilat

Tiloina toimii Vimpelin yhteiskoulun auditorio. Sisäänkäynti ruokalan aulan ovista. Yön ajaksi laitetaan ovet lukkoon. Tietokonepaikkoja on 50. Peruspaikan leveys on noin 100 cm jaetulla pöydällä. Premium-paikka saa henkilökohtaisen pöydän, joka on noin 120 cm leveä.


Tarvikelista


- Tietokone/konsoli
- Näyttö
 - Näppäimistö
 - Hiiri
- Ohjain
- Kuulokkeet
- Kännykkälaturi
- 2–10 m jatkojohto, jossa ainakin 3–4 pistokepaikkaa
- Verkkokaapeli 5–10 m
- Tyyny, jos haluaa ummistaa silmiään pelipaikalla
- Käteistä kioskia varten


Säännöt

1. Tupakointi, nuuskaaminen ja alkoholi yms. kiellettyjä.
2. Ulkopuolisia ei saa päästää tapahtuman aikana sisälle tiloihin.
3. Auditorion ulkopuoliset koulun tilat eivät ole tapahtumakäytössä.
4. Pistorasioihin ei saa liittää muita kuin pelaamiseen tarvittavia laitteita.
5. Toisten tavaroihin ja tarvikkeisiin ei saa luvatta koskea.
6. Osallistujilla on oltava omat kotivakuutukset. Järjestäjä ei vastaa rikkoontuneista tavaroista.
7. Omia musiikkilaitteita ei sallita yleisen viihtyvyyden ja desibelirajojen noudattamisen varmistamiseksi.
8. Järjestäjät eivät päästä ketään sisälle tapahtuman aikana. Mikäli poistut ulos tapahtuman aikana, pääset takaisin sisälle vasta aamulla, kun ovet taas avataan tavaroiden noutoa varten.


Tapahtumassa mukana

takaisin alkuun